*Mainos/lippu saatu Tukkateatteri
Tukkateatterin, tamperelaisen harrastajateatterin, ensi-iltanäytelmä Valittu - Isäni matkassa halki sotivan Euroopan tarjoaa kiinnostavan näkökulman Suomen ja natsi-Saksan väliseen yhteistyöhön jatkosodan aikaan.
Näytelmän käsikirjoittanut ja ohjannut Terhi Vähäkorpi käsittelee esityksessä suhdettaan isänsä, Risto Tuomisen, natsimenneisyyteen. Pohjana toimivat Tuomisen muistelmat ja Jenna Saarenkedon pro gradu -tutkielma Suomen lotat Kolmannen valtakunnan vieraina.
Esitys alkaa 1990-luvulta, jolloin Tyttären (Riikka Pietilä) isä Risto (Niko Ranta) on sairaalassa keuhkokuumeen takia. Pian hän kohtaa isän mukana aikoinaan roikkuneen tuberkuloosin eli Tubin (Lili Vihavainen).
Tytär sukeltaa yhdessä Tubin kanssa isänsä menneisyyteen, aikaan jolloin tuberkuloosilla oli Riston elämässä erityisen suuri rooli.
Loppuvuodesta 1942 reilu parikymppinen Risto, arvoltaan alikersantti, matkustaa Saksaan tuberkuloosihoitoon, sillä Suomessa ei ole riittävästi parantolapaikkoja. Hän on yksi hoitoon valituista.
 |
| Kuva: Kaisa Vuorinen |
Yllättävä käänne, se joka Tytärtä vaivaa vielä vuosikymmeniä myöhemmin, on se, että isä päättääkin jäädä Saksaan. Risto opiskelee ja matkailee Alpeilla, nauttii eduista sekä vieraanvaraisuudesta vielä senkin jälkeen, kun ei tarvitse enää varsinaista parantolahoitoa.
Saumattomasti Vähäkorpi onnistuu yhdistämään Riston vaiheiden kuvaukseen myös sen, kuinka suomalaiset lotat osallistuivat palkinto- ja virkistysmatkoille Saksaan SS-johtaja Heinrich Himmlerin kutsumana.
Teatterin kotisivuilla esitystä luonnehditaan hitusen tärähtäneeksi road mövieksi eli näyttämölliseksi vastineeksi road movie -elokuville.
Tyylilajin valinta osuu kohdalleen, sillä teatterileikin keinoin saadaan katsojalle tuotua esiin niin Tyttären sisäistä matkaa isänsä natsimenneisyyttä jäljittäessään kuin myös konkreettisia Kolmannen valtakunnan tunnelmia sodan loppupuolella suomalaisnäkökulmasta kerrottuna.
Pidin siitä, kuinka käsikirjoitus ei ylidramatisoinut historiakuvausta, esimerkiksi juutalaisten osalta. Keskitysleirien todellinen luonne ei ollut laajasti tiedossa, mikä välillä unohtuu historiallisen fiktion tekijöiltä.
 |
| Kuva: Kaisa Vuorinen |
Alkupuolella dialogi tuntui vilisevän saksalaisia paikannimiä nopeaan tahtiin, mutta kun esityksen kyytiin pääsi kunnolla mukaan, se osoittautui hyvin rytmitetyksi ja sulavaksi kokonaisuudeksi.
Näyttelijöitä esityksessä nähdään kourallinen. Riikka Pietilän sopivan tunteikas roolisuoritus Tyttärenä saa katsojankin kiinnostumaan tämän matkasta isänsä jalanjäljissä.
Niko Ranta onnistuu Riston roolissa tekemään eläväksi tämän muistelmia ja havaintoja kaikesta siitä, mitä hän koki Saksassa oleillessaan. Ilmaisu on sävykästä ja tarkkaa.
Syntyy kuva kiihkeästä, diletanttimaisesta saksalaisen kulttuurin ystävästä, joka pyrkii karkuun sitä tosiseikkaa, että samaan aikaan kun hän nauttii kaikesta siitä, mitä Saksalla on hänelle tarjota, hänen ikätoverinsa sotivat ja kuolevat Suomessa.
Lili Vihavainen on rämäpäinen, kuskinvirkaa tällä retkellä toimittava Tubi, joka osaltaan tuo huumoria esitykseen, mikä sopii hyvin, sillä hahmo on sopivasti irrallaan ihmisten historiallisista kärhämistä.
Eija Heinäsen roolisuoritus Saksassa lomailevana lotta Berttana on myös varsin luonteva. Erityisen hyvin Heinänen eläytyy ja onnistuu niissä kohtauksissa, joissa roolihahmo yrittää valaa kanssamatkustajiin uskoa sodan huonon lopputuloksen alkaessa olla selvillä.
Lavastus on ketterä, paikoin yllätyksellinen, esityksen maisemien vaihtuessa tiuhaan. Puvuista vastannut Anne Paavilainen on tehnyt hyvää työtä.
Näyttämöllepano vakuuttaa, muistuttaen siitä, että epookkia on mahdollista luoda pienillä yksityiskohdilla.
Esityksessä kuullut äänet ja musiikki, poislukien videoiden äänet, tuotettiin livenä näyttämöllä. Äänimaisemoinnista ja musiikista vastasi Terhi Meriläinen. Elävä äänimaisema oli mielenkiintoinen lisä, tuoden vaikuttavuutta teatterikokemukseen. Hurjassa autoilukohtauksessa äänet tosin peittivät jonkin verran dialogin kuuluvuutta.
Valittu on viihdyttävää ja samaan aikaan ajatuksia liikkeelle laittavaa teatteria. Se kysyy, mikä on yksittäisen ihmisen vastuu sodan kaltaisessa ääritilanteessa.
*Katsoin esityksen 6.2.2026
 |
| Kuva: Kaisa Vuorinen |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti