The Poet of Finland (Ryhmäteatteri)

*Mainos/lippu saatu Ryhmäteatteri

Elämäkertanäytelmiä ilmaantuu teattereiden ohjelmistoihin tasaisesti. Naistaiteilijoita on tavattu nostaa viime vuosina näyttämölle, mutta Ryhmäteatteri tarttui runoilija Pentti Saarikoskeen. Aina Bergrothin käsikirjoittama ja Riikka Oksasen ohjaama The Poet of Finland - Eli Saarikoski ja minä on vapaa tulkinta Tuula-Liina Variksen teoksesta Kilpikonna ja olkimarsalkka. Näkökulma onkin siis silloisen puolison.

Toimittaja Tuula-Liina Varis ja Pentti Saarikoski olivat naimisissa kahdeksan vuotta 1960-luvun loppupuolelta alkaen 1970-luvun puoliväliin saakka. Minna Suuronen esittää totutun antaumuksellisesti Tuula-Liina Varista. Eläytyminen rooliin vakuuttaa, sillä Suuronen esittää itseään huomattavasti nuorempaa naista, eikä tähän seikkaan katsojana juurikaan kiinnitä huomiota esityksen aikana.

Pentti Saarikoskea hieman eri ikäkausina esittävät Markku Haussila, Santtu Karvonen ja Robin Svartström. Ratkaisu on tuttu jo Oksasen aiemmasta ohjauksesta Minna Craucher, jossa nimikkohenkilöä esitti useampi näyttelijä. Haussila on vastustamaton runouden supertähti, Karvonen seesteisemmän kauden työmyyrä ja Svartström vanhempi, avoimen narsistinen Saarikoski.

Kuva: Mitro Härkönen

Ratkaisu tuntuu perustellulta, joskaan ei aivan yhtä tarpeelliselta kuin Craucherissa. Useamman näyttelijän ratkaisulla saadaan Saarikosken ristiriitaista persoonaa valotettua useammasta näkökulmasta siten, että jokainen näyttelijä tuo omanlaisensa latauksen näyttämölle. Näyttelijät vuorottelevat Saarikosken roolissa luontevasti.  Erinäisiä sivuosia esittävä sopraano Johanna Isokoski pääsi käyttämään laulutaitojaan yllätyksellisesti.

Varis on todennut, että hänelle lankesi suhteessa äidin rooli, jossa hän monella tavalla huolsi alkoholisoitunutta Saarikoskea. Tämä käy esityksessä varsin selväksi. Esitys on kriittinen katsaus Saarikosken hahmoon, sortumatta kuitenkaan tympeään jälkiviisasteluun. Näyttämöllä kaikesta syntyy välitön vaikutelma.

Janne Vasaman lavastus, Tiina Kaukasen pukusuunnittelu ja Ville Mäkelän valo- ja videosuunnittelu tekevät esityksestä täyteläistä katsottavaa. Ajankuva vakuuttaa. Joku kanssakatsoja kommentoikin väliajalla, että iski hirveä röökin ja viinan himo.

The Poet of Finland erottuu elämäkertaesitysten massasta tarkalla näkökulman rajaamisella, kekseliäällä näyttelijäntyöllä ja osuvalla teatterin keinojen käytöllä. 

*Katsoin esityksen 13.2.2026

Riisto (Teatterikone / Jyväskylän kaupunginteatteri)

*Mainos/lippu saatu Teatterikone

Tästä ei näytelmä ajankohtaisemmaksi muutu! Annu Sankilampi pureutuu työttömyyden teemaan käsikirjoittamassaan ja ohjaamassaan näytelmässä Riisto.

Pitkän uran Jyvässeudun kiinteistö- ja rakennuspalveluissa tehnyt Hannu (Aaro Vuotila) saa yllättäen kenkää duunistaan. Ylikierroksilla käyvä Hannu osuu samaan hissiin kuin pomonsa Esa (Markus Virtanen). Syntyy kiperä, osin uhkaavakin tilanne, jossa Hannu päätyy tivaamaan kysymyksiä irtisanomiseensa liittyen.

Näytelmän rakenne tekee Riistosta erityisen mielenkiintoista ja mukaansatempaavaa seurattavaa. Katsojalle annetaan esimakua hissikohtauksesta iskevästi heti alussa, mutta pian seurataankin aiempia, tätä kohtaamista edeltäneitä tapahtumia. Ohjaus etenee varmaotteisesti terävin leikkauksin eri aikatasoilla, kerien tarinaa näppärästi auki useammista näkökulmista. 

Kuva: Iida Liimatainen

Teatterikoneen ja Jyväskylän kaupunginteatterin yhteistyönä toteutetussa esityksessä nähdään lavalla kaksi näyttelijää, Aaro Vuotila ja kaupunginteatterista vieraileva Markus Virtanen. Näyttelijöiden määrä ei kuitenkaan rajoita esityksen hahmogalleriaa, vaan molemmat tekevät useampia rooleja. Sivuhahmoissa on osuvaa koomista sävyä, joka sopivasti keventävää esityksen vakavampaa pohjavirettä. Vakavasta ja puhuttelevasta aiheesta huolimatta mukana on sydämellistä huumoria. Paikallisviittaukset, esimerkiksi Kino Auroran elokuvaohjelmistoon liittyen, hymyilyttivät. 

Molemmat näyttelijät tekevät päärooleissaan mainiot henkilökuvat. Vuotilan Hannu on eräänlainen vanhan koulukunnan työmies, joka hoitaa työssä oman tonttinsa säntillisesti, mutta on jo hieman pudonnut nykymaailman menosta. Markus Virtasen Esa on hiljalleen johtotehtävissä paikkaansa vakiinnuttava nuorempi, kunnianhimoinen tekijä.

Kaiken pohjana on tietenkin Sankilammen oivaltava käsikirjoitus, joka välttää turhat stereotypiat ja ilmeisimmät juoniratkaisut. Hyvä käsikirjoitus antaa näyttelijöille tilaa loistaa. Yksittäisenä huippuhetkenä jäi erityisesti mieleen kohtaus, jossa Virtasen esittämä Esa päästelee höyryjä käymällä mielikuvitusdialogia yhtiön johtohenkilöiden kanssa. Vakuuttavaa turhautumisen ilmaisua näyttämölle tuotuna.

Taru Svanin lavastus, Kalle Vilanderin äänisuunnittelu ja Timo Hanhisalon valosuunnittelu luovat esityksen leikkauskohdissa trillerimäistä vaikutelmaa. Hahmovetoisessa esityksessä lavastus on pelkistetty, mikä tukee ketterää kohtausten vaihtoa. Esitys istuu Villa Ranan Paulaharjun saliin kuin nakutettu.

Tiivis ja viihdyttävä näytelmä pistää miettimään työelämän suuntaa ja työn merkitystä tässä jatkuvasti monimutkaistuvassa maailmassa. 

Katsoin esityksen 2.4.2026