Kummituskvartetti (Näästi Teatteri/Tampereen Työväen Teatteri)

*Mainos/Lippu saatu Tampereen Työväen Teatteri

Tässä ollaan uuden äärellä, siis ihka uuden teatterin. Näästi Teatteri kertoo kotisivuillaan, että kyseessä on Tampereella tammikuussa 2025 perustettu yhdistyspohjainen teatteri. Näästin periaatteita lukiessa kirkastuu ajatus siitä, että tarkoitus on tuoda Suomen teatteritarjontaan teoksia, jotka uhkaavat jäädä katveeseen isoilta toimijoilta. Erityisenä painopisteenä Näästillä on musiikkiteatteri.

Ensimmäisenä tuotantona Näästi Teatteri tarttui yhdysvaltalaisen Dave Malloyn säveltämään, sanoittamaan ja käsikirjoittamaan teokseen Kummituskvartetti (Ghost Quartet). Malloyn teos ei ole aivan perinteinen teatterikappale, vaan sen mainitaan olevan teatterillinen konseptialbumi. Ohjauksesta ja suomennoksesta vastaa Paavo Leppäkoski.

Tampereen Työväen Teatterin tunnelmalliselle ravintolanäyttämölle, TTT-klubille, tämä teos istuu paremmin kuin hyvin. Pia Piltz, Niina Alitalo, Jaakko Wuolijoki ja Pyry Smolander muodostavat lavalla esiintyvän kummituskvartetin.

Kuva: Heikki Järvinen

Kummituskvartetti tarjoaa katsojalle mielenkiintoisen kattauksen kummitustarinoita musiikkikappaleiden muodossa. Niistä rakentuu myös isompi kokonaisuus, mutta tarinat ja hahmot lomittuvat siten, että kokonaisuus jäi itselleni osin mysteeriksi. Tämä ei kuitenkaan haitannut teatterikokemustani, vaan toimin kuten esimerkiksi David Lynchin elokuvien parissa: annoin tunnelman viedä.

Karismaattiset esiintyjät ottivat suvereenisti klubin lavan haltuun ja tulkitsivat Malloyn teoksen kappaleita osaavasti. Tyylilajit ja tunnelmat vaihtelivat, tehden kokemuksesta yllätyksellisen. Kummituskvartetin musiikkityyleihin lukeutuivat esimerkiksi folk-henkiset melodiat ja jazz-vaikutteiset sävellykset. Itselleni esityksen erityisiksi kohokohdiksi nousivat muutamat Pia Piltzin energiset ja tunteikkaat vedot.

Päällimmäisenä mieleen jäi teoksen yleistunnelma, joka oli parhaimmillaan hyvin tiheä, salaperäinen ja sopivan aavemainen. Parituntinen vierähti tämän parissa nopeasti.

*Katsoin esityksen 23.10.2025

Martta 2.0 (Teatterikone)

*Mainos/Lippu saatu Teatterikone

Kuva: Teatterikone

Uteliaana suuntasin kulkuni jälleen Kulttuuritalo Villa Ranaan, jossa Teatterikone, jyväskyläläinen ammattiteatteri, on toiminut vuodesta 2021. Yrjö Blomstedtin suunnitteleman, vuonna 1905 valmistuneen rakennuksen charmi vetää puoleensa, ja sinne palaa mielellään yhä uudelleen.

Teatterin ohjelmistovalinta pääsi tällä kertaa yllättämään. Annu Sankilammen, Teatterikoneen taiteellisen johtajan, käsikirjoittama ja ohjaama Martta 2.0 on lähitulevaisuuteen sijoittuva dystopia. Vuonna 2030 maailma on kiihtyneen ilmastonmuutoksen ja ydinonnettomuuksien johdosta ajautunut kaaokseen.

Esitys alkaa tehokkaalla radiouutisten sikermällä, jolla katsojat johdatetaan maailmanlopun tunnelmiin. Johdanto on kuitenkin sopivan epämääräinen, eikä huomio kiinnity liiaksi pohtimaan tilanteeseen johtaneita syitä, vaan siihen, mitä seuraavaksi tapahtuu. Aseellisten yhteenottojen mahdollisuudesta myös Keski-Suomessa vihjailtiin, mikä palautti mieleen Alex Garlandin elokuvan Civil War (2024), jossa keskityttiin kuvaamaan sitä, miltä sisällissota Yhdysvalloissa voisi tänä päivänä näyttää, mutta ei paneuduttu konfliktin taustoihin.

Esityksen tapahtumat sijoittuvat jyväskyläläisen kerrostalon kellariin, jonne väestönsuojaan turvaan kerääntyy joukko erilaisia ihmisiä. Keskushenkilöiksi nousevat poliitikko Martta Kuusiluoma (Kirsi Sulonen) sekä taloyhtiön kellarissa varkaissa olevat veljekset Risto (Jussi Helminen) ja Roope (Aaro Vuotila). Heistä mieleen jää erityisesti Vuotilan esittämä Roope, kehitysvammainen hahmo, joka on uskottava omine tarpeineen ja vahvuuksineen.

Muita rooleja esittivät Gradian musiikkiteatterilinjan muusikko-opiskelijat uskottavasti, esimerkiksi Kati Niemelä Paulana, joka viihtyy internetin tarjoamissa sosiaalisissa verkostoissa. Niemelältä taittuu hyvin internet-ajan puheenparsi kaikkine termeineen.

Esitys lähtee liikkeelle lupaavasti, mutta alkupuolella oli omaan makuuni hieman väärällä tavalla sketsimäistä tunnelmaa, esimerkiksi kohtauksessa, jossa taloyhtiön puheenjohtaja Hannes (Miska Nikula) uhkasi hakata kiinni jääneitä varastelijoita vasaralla.

Hahmojen esittelyn jälkeen esitys asettui kuitenkin paremmin uomiinsa ja rullasi hyvin eteenpäin. Juonenkuljetusta tukivat Teatterikoneen esityksille ominaiset musiikkinumerot, jotka rytmittivät kohtauksia ja syvensivät tunnelmaa. Laulujen sanoituksesta ja sävellyksestä vastasi Aaro Vuotila.

Esitys muistuttaa katsojaa siitä, miten erilaisia maailmankuvia ja todellisuuksia mahtuu samaan kerrostalorappuun. Genren konventioihin kuuluu, että mukana on mitä erilaisimpia tyyppejä, ja niin tälläkin kertaa. Kellariin osuu esimerkiksi sukupuolentutkimuksen lehtori Anniina (Salka Rauvola) tyttärineen.

Näkemyseroista huolimatta ihmisten on opittava tekemään yhteistyötä selviytyäkseen. Kirsi Sulosen sopivan ärhäkästi esittämä Martta asettuu johtoon hyödyntäen kellarikomerosta löytynyttä vanhaa Martta-opasta.

Annu Sankilammen ja Taru Svanin suunnittelema lavastus teki itseeni vaikutuksen. Paulaharjun sali muuntuu uskottavasti ahtaaksi häkkivarastoksi ja väestönsuojaksi. Koko lavaa hyödynnetään, ja ainakin itse eturivin katsojana tempauduin helposti esityksen vietäväksi. Tilankäyttö oli Sankilammen ohjauksessa kohdallaan.

Näytelmä esittää monia tärkeitä kysymyksiä, esimerkiksi sen, miksi ilmastonmuutoksen torjumiseksi ei ole tehty enempää. Se peräänkuuluttaa yhteistyön merkitystä näinä polarisaation aikoina. Esityksessä on samaa idealismia ja uskoa tavalliseen ihmiseen kuin Frank Capran (Ihmeellinen on elämä) elokuvissa.

Martta 2.0 kutsuu katsojan kuvittelemaan, miltä lähitulevaisuuden kauhuskenaario saattaisi näyttää ruohonjuuritasolta. Se tekee sen varsin uskottavasti. Musiikki ja huumori loiventavat esitystä sopivasti, eikä tunnelma pääse käymään kuitenkaan liian painostavaksi. Hyvä niin, sillä doomscrollata ehtii kyllä kotonakin. 

*Katsoin esityksen 25.10.2025

Teatterifestivaali: Tampereen Teatterikesä 2025

Tampereen Teatterikesää vietettiin 4.–10. elokuuta 2025. Valikoin tähän artikkeliin käsiteltäväksi kolme kiinnostavinta katsomaani esitystä festivaalin pääohjelmistosta. 

Kuolleista herännyt (Kuopion kaupunginteatteri)

Juha Hurme jatkoi kotimaisten klassikoiden parissa Maiju Lassilan vuonna 1916 julkaistun romaanin näyttämösovituksella. Veijaritarinan päähenkilönä on helsinkiläinen, viinaan menevä satamajätkä Jönni Lumperi (Santeri Niskanen), jonka kohdalle osuu arpajaisvoitto. Pian hänet jo sekoitetaan kauppaneuvos Jöns Lundbergiin (Ari-Kyösti Seppo), ja siitäkös soppa alkaa kehittyä.

Hurmeen ohjauksille ominaisesti näyttelijäntyö on erittäin fyysistä, komedian edellyttäessä näyttelijöiltä hyvää toiminnan rytmiä. Humalaista hoippumista, tanssia ja törmäilyä piisasi. Esitys tarjosi siis runsaasti hallittua slapstickia. Kuuden näyttelijän voimin lavalla nähtiin kymmeniä eri hahmoja, ja myös roolinvaihdoista revittiin hauskuutta.

Santeri Niskanen, Ari-Kyösti Seppo, Katariina Lantto.
Kuva: Iisa Manninen

Santeri Niskasen roolisuorituksesta päähenkilönä välittyy sellainen satamajätkän huolettomuus ja olemisen kepeys, että hahmon ympärille on helppo rakentaa komediaa. Lassilan tekstin irvailu kohdistuu erityisesti heihin, joilla saattaa vauhtisokeus iskeä, kun oletettu rahamies alkaa afäärejään toden teolla hoidella.

Sari Paljakan tunnelmallinen lavastus, joka ei pyrkinyt illuusioon todellisuudesta vaan päinvastoin muistutti teatterista, henki vanhojen seurantalojen lavojen tunnelmaa. Tähän ympäristöön myös esityksen muutamat lauluosuudet istuivat hyvin.

La Vie Secrète des Vieux (Collectif Zirlib)

Ranskalainen kirjailija ja ohjaaja Mohamed El Khatib sai hoivakodissa vieraillessaan sysäyksen valmistella esitystä vanhusten rakkauselämästä. Yli sadan ikäihmisen haastattelun, jotka hän toteutti Ranskassa ja Belgiassa, pohjalta syntyi esitys, jossa ikäihmiset kertovat häpeilemättä rakkaus- ja seksielämästään.

Vaivattomalla läsnäolollaan joukko 76–90-vuotiaita otti haltuun Työväen Teatterin Eino Salmelaisen näyttämön. Esiintyjät eivät ole ammattinäyttelijöitä, vaan tavallisia ranskalaisia ja belgialaisia ikäihmisiä. Tämä korostaa esityksen dokumentaarista luonnetta.

Esitys kattaa lähes koko elämän kirjon. Kuullut puheenvuorot käsittelevät muistoja, iloja ja suruja. Huumori, jossa on rutkasti itseironiaa seassa, läpäisee koko teoksen. Reilun tunnin pituisessa esityksessä siirrytään luontevasti kertomuksesta toiseen.

Itseäni jäi erityisesti mietityttämään se ilmeisen holhoava asenne, jolla ikäihmisiin suhtaudutaan, mikä tulee esityksestäkin kipeästi ilmi. Lapsilla on vaikeuksia suhtautua ja hyväksyä vanhempiensa uutta rakkautta.

Neuvostoihmisen loppu (Helsinki 98)

Teatterikesän kohokohtiin lukeutui Helsinki 98 -teatteriryhmän sovitus valkovenäläisen Nobel-voittaja Svetlana Aleksijevitšin dokumenttiromaanista Neuvostoihmisen loppu. Tämä kantaesitettiin jo syksyllä 2023 Vuosaaren Tilajakamon tiloissa, ja on saavuttanut suuren suosion.

Aleksijevitšin massiivisesta teoksesta on näyttämölle sovitettu 87-vuotiaan Vasili Petrovitšin tarina. Sami Lankisen antaumuksella ja heittäytymisellä esittämä Vasili viruu karussa vanhainkodissa Neuvostoliiton hajoamisen jälkitunnelmissa seuranaan vain muistot neuvostoajasta. Esitys, joka on pitkälti Lankisen esittämää monologia, tarkastelee hahmon elämänkaaren kautta Neuvostoliiton historiaa.

Sami Lankinen. Kuva: Helsinki 98

Pavel Semchenko vastasi vaikuttavista lavastuksista ja videoista, jotka elävöittivät esitystä olematta lainkaan kitschiä. Videolta, joka ei tunnu täytteeltä taustalta, vaan olennaiselta osalta esitystä, nähdään esimerkiksi pätkiä neuvostoajan klassikkoelokuvista. 

Esityksen ohjaaja on päättänyt pysytellä anonyymina Venäjän Ukrainassa käymän hyökkäyssodan vuoksi. Esitys onkin tässä maailmanajassa mitä ajankohtaisin, sillä se tarjoaa näkökulmia Neuvostoliiton historiaan ja auttaa siten ymmärtämään tämän päivän Venäjää.