lauantai 8. marraskuuta 2025

Teatterifestivaali: Tampereen Teatterikesä 2025

Tampereen Teatterikesää vietettiin 4.–10. elokuuta 2025. Valikoin tähän artikkeliin käsiteltäväksi kolme kiinnostavinta katsomaani esitystä festivaalin pääohjelmistosta. 

Kuolleista herännyt (Kuopion kaupunginteatteri)

Juha Hurme jatkoi kotimaisten klassikoiden parissa Maiju Lassilan vuonna 1916 julkaistun romaanin näyttämösovituksella. Veijaritarinan päähenkilönä on helsinkiläinen, viinaan menevä satamajätkä Jönni Lumperi (Santeri Niskanen), jonka kohdalle osuu arpajaisvoitto. Pian hänet jo sekoitetaan kauppaneuvos Jöns Lundbergiin (Ari-Kyösti Seppo), ja siitäkös soppa alkaa kehittyä.

Hurmeen ohjauksille ominaisesti näyttelijäntyö on erittäin fyysistä, komedian edellyttäessä näyttelijöiltä hyvää toiminnan rytmiä. Humalaista hoippumista, tanssia ja törmäilyä piisasi. Esitys tarjosi siis runsaasti hallittua slapstickia. Kuuden näyttelijän voimin lavalla nähtiin kymmeniä eri hahmoja, ja myös roolinvaihdoista revittiin hauskuutta.

Santeri Niskanen, Ari-Kyösti Seppo, Katariina Lantto.
Kuva: Iisa Manninen


Santeri Niskasen roolisuorituksesta päähenkilönä välittyy sellainen satamajätkän huolettomuus ja olemisen kepeys, että hahmon ympärille on helppo rakentaa komediaa. Lassilan tekstin irvailu kohdistuu erityisesti heihin, joilla saattaa vauhtisokeus iskeä, kun oletettu rahamies alkaa afäärejään toden teolla hoidella.

Sari Paljakan tunnelmallinen lavastus, joka ei pyrkinyt illuusioon todellisuudesta vaan päinvastoin muistutti teatterista, henki vanhojen seurantalojen lavojen tunnelmaa. Tähän ympäristöön myös esityksen muutamat lauluosuudet istuivat hyvin.

La Vie Secrète des Vieux (Collectif Zirlib)

Ranskalainen kirjailija ja ohjaaja Mohamed El Khatib sai hoivakodissa vieraillessaan sysäyksen valmistella esitystä vanhusten rakkauselämästä. Yli sadan ikäihmisen haastattelun, jotka hän toteutti Ranskassa ja Belgiassa, pohjalta syntyi esitys, jossa ikäihmiset kertovat häpeilemättä rakkaus- ja seksielämästään.

Vaivattomalla läsnäolollaan joukko 76–90-vuotiaita otti haltuun Työväen Teatterin Eino Salmelaisen näyttämön. Esiintyjät eivät ole ammattinäyttelijöitä, vaan tavallisia ranskalaisia ja belgialaisia ikäihmisiä. Tämä korostaa esityksen dokumentaarista luonnetta.

Esitys kattaa lähes koko elämän kirjon. Kuullut puheenvuorot käsittelevät muistoja, iloja ja suruja. Huumori, jossa on rutkasti itseironiaa seassa, läpäisee koko teoksen. Reilun tunnin pituisessa esityksessä siirrytään luontevasti kertomuksesta toiseen.

Itseäni jäi erityisesti mietityttämään se ilmeisen holhoava asenne, jolla ikäihmisiin suhtaudutaan, mikä tulee esityksestäkin kipeästi ilmi. Lapsilla on vaikeuksia suhtautua ja hyväksyä vanhempiensa uutta rakkautta.

Neuvostoihmisen loppu (Helsinki 98)

Teatterikesän kohokohtiin lukeutui Helsinki 98 -teatteriryhmän sovitus valkovenäläisen Nobel-voittaja Svetlana Aleksijevitšin dokumenttiromaanista Neuvostoihmisen loppu. Tämä kantaesitettiin jo syksyllä 2023 Vuosaaren Tilajakamon tiloissa, ja on saavuttanut suuren suosion.

Aleksijevitšin massiivisesta teoksesta on näyttämölle sovitettu 87-vuotiaan Vasili Petrovitšin tarina. Sami Lankisen antaumuksella ja heittäytymisellä esittämä Vasili viruu karussa vanhainkodissa Neuvostoliiton hajoamisen jälkitunnelmissa seuranaan vain muistot neuvostoajasta. Esitys, joka on pitkälti Lankisen esittämää monologia, tarkastelee hahmon elämänkaaren kautta Neuvostoliiton historiaa.

Sami Lankinen. Kuva: Helsinki 98

Pavel Semchenko vastasi vaikuttavista lavastuksista ja videoista, jotka elävöittivät esitystä olematta lainkaan kitschiä. Videolta, joka ei tunnu täytteeltä taustalta, vaan olennaiselta osalta esitystä, nähdään esimerkiksi pätkiä neuvostoajan klassikkoelokuvista. 

Esityksen ohjaaja on päättänyt pysytellä anonyymina Venäjän Ukrainassa käymän hyökkäyssodan vuoksi. Esitys onkin tässä maailmanajassa mitä ajankohtaisin, sillä se tarjoaa näkökulmia Neuvostoliiton historiaan ja auttaa siten ymmärtämään tämän päivän Venäjää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Wivi & Hanna (Teatterikone)

*mainos/lippu saatu Teatterikone Teatterikone poikkeaa piristävästi ohjelmistovalinnallaan kesäteattereiden valtavirrasta. Villa Ranan puuta...