Sohva - työpaikkakomedia (Turun kaupunginteatteri)

*Mainos/lippu saatu Turun kaupunginteatteri

Olen havaitsevinani sellaista trendiä, että Suomessa tehdään tällä hetkellä yhä useammin teatteria teatterista. Tällä kertaa asialla ovat Satu Rasila, Mikko Kouki ja Arto Valkama, jotka ovat käsikirjoittaneet Turun kaupunginteatteriin työpaikkakomedian Sohva.

Esityksessä, jonka on ohjannut Kari-Pekka Toivonen, seurataan teatterin uuden johtajan, Otto Kolehmaisen (Stefan Karlsson), ensiaskeleita vaativassa pestissään. Teatterin hiipuvaa taloutta pitäisi saada elvytettyä, viedä lähestyvä ensi-ilta kunnialla läpi ja kuunnella sekä mahdollisuuksien mukaan ottaa huomioon teatterin henkilökunnan ideoita ja toiveita.

Käsikirjoituksesta huomaa, että teatterimaailma on tekijöille tuttu, sillä niin vaivattoman oloisesti näytelmässä risteilee teatteritalon eri työtehtäviä hoitavia, hyvin näyteltyjä hahmoja.  Muistettavimpiin lukeutuvat esimerkiksi hallintopäällikkö Sinikka (Riitta Salminen), tuotantosihteeri Kalle (Hannes Suominen) ja ohjaaja Akseli (Kari-Pekka Toivonen).

Sonja Pajunojan mainiosti esittämää yli-innokasta teatterifania olisin nähnyt mielelläni enemmänkin, sillä nyt hänen kaarensa kokonaisuudessa jää hieman keskeneräiseksi.

Kuva: Otto-Ville Väätäinen

Juonenkuljetuksen välineenä komediassa käytetään johtajan työhuoneen vanhaa sohvaa, jonka vaihtaminen uuteen tuottaa erilaisia kommelluksia ja väärinkäsityksiä. Tulevan ensi-illan, joka on mikäpä muukaan kuin Seitsemän veljestä, yksi keskeisistä elementeistä sattuu myös olemaan sohva.

Esityksen ensimmäinen osa esittelee hahmoja, rakentaa dynamiikkaa ja pohjustaa tulevaa. Meno on tasaisen viihdyttävää, vaan ei erityisen yllätyksellistä. Väliajan jälkeen nähdäänkin samoja kohtauksia, mutta eri näkökulmasta kerrottuna. Elokuvista tuttu kikka terästää katsojan nauttimaan näyttelijäsuoritusten tarkkuudesta ja ohjauksen sujuvuudesta. Esitys kiihdyttää nautittavasti loppua kohden.

Kokonaisuutena Sohva on hyvin toteutettua teatteriviihdettä, jonka parissa vierähtää parituntinen mukavasti.

*Katsoin esityksen 14.2.2026

Kuva: Otto-Ville Väätäinen

Itseen kirjoitettu (Teatteri Metamorfoosi / Tampereen Työväen Teatteri)

*Mainos/lippu saatu Tampereen Työväen Teatteri

Tässä on varmasti yksi viime aikojen kiinnostavimmista kirja-adaptaatioista. Timo Torikka ja ohjaaja Davide Giovanzana ovat dramatisoineet ranskalaisen filosofi ja sosiologi Didier Eribonin (s. 1953) omaelämäkerrallisen teoksen Paluu Reimsiin, jossa Eribon käsittelee työväenluokkaista menneisyyttään.

Teos, jonka suomentamisesta myös Torikka vastasi, nähdään näyttämöllä nimellä Itseen kirjoitettu. Esitys on Teatteri Metamorfoosin ja Tampereen Työväen Teatterin yhteistuotanto.

Didier Eribon (Miiko Toiviainen) palaa kotiin isän kuoltua. Hän on ollut poissa 30 vuotta. Didier kohtaa äitinsä (Sinikka Sokka) ja pikkukaupunkilaiseen työväenluokkataustaansa liittyvän häpeän. Moniin muistoihin ja tilanteisiin liittyy juuri edesmennyt isä (Timo Torikka). Molemmat vanhemmat olivat töissä tehtaassa.

Kuva: Darina Rodionova

Esitys aloitetaan pienellä johdannolla, jossa yleisölle teroitetaan joitakin käsitteitä, esimerkiksi habitus, jota on kehitellyt muun muassa sosiologi Pierre Bourdieu. Hauska osa johdantoa on elokuvatraileri, jossa esitellään näyttelijät ja näytelmän lähtökohdat.

Teoreettisesta viitekehyksestä huolimatta työryhmän tavoitteena on selvästi välttää paperinmakuisuus ja tylsyys. Tässä onnistutaan kiitettävästi. Esityksestä kehkeytyy varsin kiinnostava ja tunteikas matka Eribonin menneisyyteen.

Yksi seikka, joka ajoi Eribonin Pariisiin heti lukion jälkeen, oli hänen homoseksuaalisuutensa. Tämäkin teema tulee käsitellyksi. Yksi esityksen yllättävämmistä ja tunteikkaimmista hetkistä koettiin, kun Eribon kuulee äidiltään, kuinka ylpeä hänen isänsä oli nähtyään poikansa esiintymässä televisiossa eikä aikonut ottaa vastaan yhtään seksuaaliseen suuntautumiseen liittyvää vinoilevaa kommenttia.

Miiko Toiviaisen tarkasta ja heittäytyvästä näyttelijäntyöstä välittyy tarvittava painokkuus, joka saa katsojankin pohtimaan Eribonin esittämiä kysymyksiä. Myös konkarit Sinikka Sokka ja Timo Torikka tekevät rooleissaan vahvat suoritukset.

Oli kiinnostavaa seurata, miten Sokan esittämä äiti otti vastaan Toiviaisen esittämän Eribonin pisteliäät ja paikoin syyttävät kommentit. Syntyi todella intensiivinen näyttämökohtaaminen, jota seurasi herkeämättä.

Kuva: Darina Rodionova

Torikka taas tuo tutun energisen ilmaisunsa tähänkin esitykseen, tehden useamman roolin. Sävykkyyttä riittää Torikan esittäessä niin Eribonin isää kuin myöhemmin myös Eribonin rokkaavaa veljeä sekä äärioikeistolaista poliitikkoa.

Giovanzanan ohjaus pysyy tasaisessa liikkeessä. Esityksessä kuultavat laulut, joita näyttelijät esittivät, tarjosivat pieniä hetkiä sulatella teoksen herättämiä havaintoja ja kysymyksiä.  Lauluista parhaiten mieleen jäi Sinikka Sokan esittämä Kenen joukoissa seisot. 

Kokonaisuutena Itseen kirjoitettu on analyyttistä ja älyllistä teatteria paremmasta päästä. Tällaista näkisi teattereiden ohjelmistoissa mielellään enemmänkin.

*Katsoin esityksen 21.2.2026

Niskavuoren Heta (Seinäjoen kaupunginteatteri)

*Mainos/lippu saatu Seinäjoen kaupuginteatteri

Hella Wuolijoen Niskavuori-sarja on suomalaisen näytelmäkirjallisuuden ikiklassikoita, joihin teatterintekijät palaavat säännöllisesti. Seinäjoen kaupunginteatteri toi syksyllä 2025 ensi-iltaan näytelmäsarjan toiseksi viimeisen osan, Niskavuoren Hetan, jonka ohjauksesta vastaa Mikko Kouki. Vaikka näytelmä on osa Niskavuorten saagaa, muodostaa se itsenäisen kokonaisuuden eikä vaadi muiden osien tuntemista.

Esityksen avauskohtauksessa vietetään Heta Niskavuoren (Kristiina Karhu) ja renki Akustin (Joel Hirvonen) häitä. Näytelmän edetessä katsojallekin selviää, miksi Niskavuoren talon tytär on päätynyt naimisiin rengin kanssa.

Sisuuntunut ja kunnianhimoinen Heta muuttaa Akustin kanssa Muumäen torppaan, jota he yhdessä alkavat kehittää ja kasvattaa vuosikausien projektina. Vuosien vieriessä voimakastahtoinen Heta panee tottelemaan niin miehensä, palvelijansa kuin lapsensakin. Näytelmän aikajänne on 1800-luvun lopulta aina 1920-luvulle saakka.

Kristiina Karhu ja Joel Hirvonen. Kuva: Jukka Kontkanen

Kristiina Karhu Hetana ja Joel Hirvonen Akustina tekevät kelpo roolisuoritukset pääosaparina, jonka dynamiikan kehittymistä havainnoi kiinnostuneena läpi esityksen. Siinä missä Heta on korostetun omanarvontuntoinen ja ankara, on Akusti vuorostaan eräänlainen rehti jokamies, joka tulee kaikkien kanssa juttuun.

Koukin ohjauksessa ei turhia himmailla, vaan ajoittain näytellään isostikin sortumatta kuitenkaan turhaan liioitteluun. Wuolijoen tekstin melodramaattiset ainekset tekevät näytelmästä vielä tänäkin päivänä viihdyttävää katsottavaa. Pinnan alla kytevät salaisuudet, konfliktit ja dramaattiset juonenkäänteet koukuttavat.

Historiasta kiinnostunut katsoja voi seurata näytelmää siitä näkökulmasta, millaisena se kuvaa vanhaa suomalaista maatalousyhteiskuntaa. Olennainen tarinan kaari onkin Akustin eteneminen rengistä menestyväksi isännäksi.

Riikka Aurasmaan onnistunut pukusuunnittelu on olennainen osa esitystä, tuoden esitykseen historiallista uskottavuutta ja tukien samalla näytelmän hahmojen rakennusta.

*Katsoin esityksen 10.1.2026

Täällä sateenkaaren alla - Suomen homot värikuvina (Teatteri Kantanäky / Tehdas Teatteri)

*Mainos/lippu saatu Tehdas Teatteri

Teatteri Kantanäky on tehnyt Turussa sateenkaarevia kabaree-esityksiä pian jo 20 vuoden ajan. Ne ovat niittäneet mainetta myös teatterin ystävien keskuudessa ympäri Suomen, joten olikin korkea aika päästä kokemaan tämä turkulainen ilmiö.

Kantanäky tekee siis esityksiä, joiden teemana ovat seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asiat. Kantanäyn riveissä on niin teatterin ammattilaisia kuin harrastajia.

Täällä sateenkaaren alla – Suomen homot värikuvina on yhteistuotanto Tehdas Teatterin kanssa. Kabareen ohjauksesta vastasi Heini Vahtera, ja käsikirjoittajaksi on merkitty Teatteri Kantanäky / työryhmä.

Kuva: Ami Koiranen

Kabareessa ei ole perinteistä juonta, vaan se tarjoaa kohtauksia halki kväärin Suomen, historiaa unohtamatta. Kvääri on suomenkielinen vastine kattokäsitteelle queer. Pidin kovasti aloituskohtauksesta, jossa nukkehahmo vaeltaa metsämailla törmäten salaperäiseen kirjaan. Sitten kabaree pääseekin jo valloilleen.

Osa kohtauksista oli lyhyitä ja ytimekkäitä, hieman sarjakuvamaisen kerronnan mieleen tuovia puheenvuoroja, joissa esimerkiksi yksinäinen homomies kertoo, kuinka vaikeaa on nykyään löytää kunnon miestä, vaikka ei paljoa vaadi. Tätä toteamusta seuraa tietenkin pieni luettelo erinäisistä toiveista. Äänessä oli myös esim. nykyisen valtiovarainministerin mieleen tuova 50-kiloinen blondi söpöliini, joka muisteli suhdettaan duunaritaustaiseen naiseen.

Pidemmistä sketseistä jäi mieleen muun muassa pikkujouluihin sijoittuva kohtaus, jossa selviää, että työkaveri onkin naisista tykkäävä nainen, eikä hänelle siis tarvitse katsella ketään miestä. Känninen keski-ikäinen nainen onkin pian korostamassa kovaan ääneen omaa suvaitsevaa suhtautumistaan, unohtaen seksuaalivähemmistöön kuuluvan työkaverin kuuntelun. Kiusallisen viihdyttävää katsottavaa!

Lauluja piisasi, kuten kabareehen kuuluu. Mainitsen muutamia. Antti Ainola, joka vastasi myös esityksen livemusiikista, oli sovittanut kimaran biisejä, jotka olivat saaneet sateenkaariteemaan sopivat sanat. Riemukas oli esimerkiksi väännös Wicked-musikaalin kappaleesta Popular. Mahtavan energinen ja valloittava numero oli Anita hieroo, jonka pohjana oli Bonnie Tylerin kasarihitti.

Silkkaa esiintymisen iloa ja riemua pursusi myös potpuri erinäisistä matkalauluista. Tässä junailukohtauksessa oli tunnelma kerrassaan katossa. Iskevää perinteisempää kabareetunnelmaa lesbotwistillä vuorostaan tarjosi versiointi Kai Hyttisen tunnetuksi tekemästä biisistä Naiset.

Kuva: Ami Koiranen

Vakavahenkisempää sisältöä tarjosivat esimerkiksi kuvaus siitä, kuinka pariskunnan toinen osapuoli ei uskalla tulla ulos kaapista vanhemmilleen, vaikka aika kuluu ja vuodet vierivät. Yleisöä muistutetaan myös siitä, kuinka homoseksuaalisuus poistettiin tautiluokituksesta vasta 1981. Linnan juhlat -kohtauksessa Suomen historian sateenkaari-ihmiset pääsevät viimein osallistumaan juhliin omana itsenään.

Esiintyjien heittäytymiskyky mitä erilaisempiin kohtauksiin, hahmoihin ja tilanteisiin vangitsi huomion. Tasaisen laadukasta tekemistä koko joukolta. Esityksen rekisteri vaihtui paikoin nopeasti: välillä lyötiin kunnolla överiksi, välillä taas ilmaisu oli hieman hillitympää, mutta niin vain esiintyjät pysyivät tahdissa. Lavalla nähtiin Nuppu Ervasti, Virve Koskinen, Teemu Loikas, Reetta Moilanen, Tristan Selin, Kiisu Tuomi ja Timo Väntsi. 

Esityksen yli kaksituntinen kesto tarjosi reilun annoksen lauluja, näyttämöviihdettä ja sketsejä. Kabareen rytmitys oli kohdillaan, ja esitys virtasi sujuvasti eteenpäin. Meininki oli viihdyttävää, ja vaikka jokin juttu ei olisikaan ollut aivan omaan makuun, niin rivakka tahti takasi sen, että pian jo olikin jokin uusi kohtaus käsillä. Yleisö eli esityksessä mukana alusta lähtien.

*Katsoin esityksen 15.2.2026