Ote melkein piti (Teatteri Siperia/Tampereen Työvän Teatteri)

*Mainos/Lippu saatu Tampereen Työväen Teatteri

Mikä olisikaan parempi tapa juhlistaa Teatteri Siperian, tamperelaisen ammattiteatterin, 20-vuotista taivalta kuin uusi kotimainen kantaesitysnäytelmä. Veera Tyhtilän käsikirjoittama ja Tuomas Rinta-Panttilan ohjaama Ote melkein piti toteutetaan yhteistuotantona Tampereen Työväen Teatterin kanssa. Esityspaikkana toimii TTT:n tunnelmallinen Kellariteatteri.

Esitys tapahtuu luennon kontekstissa, jossa aiheena on lastensuojelun nykyinen tila. Luennoitsijana toimii sosiaalityöntekijä Jake (Tuukka Huttunen), joka kertaa esimerkkitapauksena Annin (Milla Tissari) vaiheita. Annista tulee lasten- ja nuorisokodin asiakas ensimmäistä kertaa kuusivuotiaana. Luento antaa esitykselle selkeän rakenteen ja perustelee aikahypyt, joita videoprojisoinnin avulla katsojalle havainnollistetaan.

Esitys rakentuu siis Annin ja Jaken kohtaamisista vuosien varrella. Tästä piirtyy katsojalle kuva siitä, millaista lastensuojelun arki kaikkine haasteineen voi olla. Tarkan näyttelijäntyön merkitys korostuu, kun lavalla on näyttelijöitä vain kaksi. 

Huttunen ottaa lavan ja katsojat haltuun vakuuttavasti esityksen ensimetreiltä alkaen. Paljon on kuitenkin Tissarin harteilla tämän esittäessä Annia pikkutytöstä nuoreksi aikuiseksi, onnistuen ikäkausiin liittyvistä muutoksista huolimatta tekemään eheän suorituksen. Itse ainakin uskoin Tissarin roolisuoritukseen pelokkaasta pikkutytöstä kapinoivaksi ja pahoinvoivaksi teini-ikäiseksi. Yksi erityisimmistä viime vuosina näkemistäni roolisuorituksista.

Kuva: Kari Sunnari

Tyhtilän käsikirjoitus on tiivis ja melko viitteellinen, jolloin Annin tarina taustalla jää osin katsojan mielikuvituksen varaan. Käsikirjoitus pudottelee kuitenkin sen verran yksityiskohtia poimittavaksi, esimerkiksi mahdolliseen seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyen, ettei katsoja jää aivan ulkopuoliseksi. Tyhtilä ja Rinta-Panttila luottavat katsojan tarkkaavaisuuteen.

Esitys pistää pohtimaan lastensuojelun ammattilaisen roolia, luottamuksellisen suhteen rakentamista vuosien kuluessa sekä niitä hetkiä, jolloin ammatillisen roolin rajat meinaavat hieman hämärtyä. Huttusen roolisuoritus tavoittaa sosiaalityön monet nyanssit.

Ote melkein piti ei ole katsomiskokemuksena helpoimmasta päästä, siinä ollaan rankkojen aiheiden äärellä, ja se ravistelee katsojaa. Esitys pitää sen verran tiukasti otteessaan, että onkin oivallinen ratkaisu, että se esitetään ilman väliaikaa, jolloin esityksen tavoittama vahva tunnelataus ei pääse katkeamaan.

*Katsoin esityksen 9.10.2025